?

Olin eilen jälleen kuraattorin luona keskustelemassa. Pari edellistä kertaa oli mennyt paremmin kuin yleensä, eli en ollut itkenyt siellä.... tämä eilinen käynti ei sitten mennytkään enään niin. Romahdin taas eilen totaallisesti ja kerroin että nyt on ollut taas vaikeampaa, itken lähes joka päivä, usein ilman selkeää syytä! Tai toisinsanottuna syitä on niin monta, etten tiedä mille niistä vuodatan kyyneleet vai itkenkö sitä kaikkea paskaa, mikä saa mut ahdistumaan ja tuntemaan olon niin mitättömäksi ( en ole vieläkään sanonut kuraattorille että eniten koko v*tun maailmassa vihaan itseäni!)

 

 
Kuraattori oli keskustelun jälkeen sitä mieltä, ettei se pysty auttamaan mua tarpeeksi. Se halusi varata mulle ajan johonkin psygologille, jossa arvioitas tarvitsisinko mä lääkkeitä mun mielialan ailahteluihin. Siellä olisi psygologin lisäksi myös lääkäri arvioimassa mua!!!! Ensimmäisellä kerralla kuraattori olisi mun kanssa siellä.....

Tää sai mut aika hiljaseksi.. tähänkö oli tultu? Mä en todellakaan kuvitellu että mulle alettaisiin syöttää jotain pillereitä, että mä saattaisin edes tarvita niitä? En mä niistä kieltäydykkään, mä haluaisinkin elää taas onnellista elämää, enkä kokoajan pelätä ja ahdistua pienistä ja mitättömistä asioista....... Pahin tässä on se kun mä olen vielä seitsemäntoista ja täytän vasta maaliskuussa kahdeksantoista, mun äidin kuuluisi siis saada tietää tästä tulevasta "juttu-tuokiosta" -,-
Tää sai mut melkein perääntymään, mutta kuraattori sai mut ympäri puhuttua ja se soitti tänään mun äidille ja kertoi, että on huolissaan musta ja mitä aiotaan asialle tehdä, jotta mä jaksan taas elää elämää niinkuin sitä kuuluisikin elää.....

Mä puhuin mun äidin kanssa äsken, eikä se ollut edes kamalan huolestunut musta? Ei ainenkaan niin paljon kun mä ajattelin sen olevan........hyvä vaan! En halua että tästä alkaa kamala hössötys.
Poikaystävälle kerroin eilen illalla, että mä saatan saada mieliala lääkkeet. Se oli yllättynyt, mutta vakuutti että mikään ei tulis muuttumaan eikä se pidä mua sairaan ja rakastaa mua sellaisena kun mä olen... mä haluaisin niin uskoa joka sanan! Mutta oon kokoajan,jokaisessa asiassa todella epäilevä ja epävarm, enkä mä luota täysin kehenkään...

Mua pelottaa tää kaikki ihan älyttömästi! Mä pelkään että mulle määrätään jotain pillereitä ja esimerkiksi sosiaali-aloille on miltei mahdoton päästä, jos mun tietoihin tulee jotain merkintöjä syö, tai on syönyt mieliala lääkkeitä tai jotain muuta vastaavaa ;o

Jokatapauksessa mä oon nyt suostunut tähän ensimmäiseen tapaamiseen, jossa avuntarve arvioidaan. En osaa sanoa onko se hyvä vai huono... saa nähdä.

Ja joku kysyi olenko jo laittanut itsestäni kuvia, EN OLE. enkä valitettavasti ole lähiaikoina laittamassa kun olen taas paisunut kuin pullataikana :x  Sorry!