Ajattelin tulla pitkästä aikaan kirjottamaan lyhesti, ettette kuvittele että oon unohtanut teidät =)! ehei en ole! Ei vaan ole ollut motivaatiota....mihinkään. Lupasin itselleni että uudenvuoden jälkeen pudotan painoa alle 50kg. Pahalta näyttää kun tämänhetkinen painoni on jotain 55kg -,-,-,-,- ja nousee vain, syön kun sika! Enkä saa itseäni kuriin! -,-
Viikko sitten elämäni tuntui taas elämisen arvoiselta, mutta tämä viikko on taas ollut yhtä helvettiä! Vihaan itseäni ja yksinoloa niiiiiin paljon! EN KESTÄ SITÄ. Poikaystäväni lähti äsken kaverinsa kanssa jonnekkin, pyyti mua mukaan, mutta en jaksa enään roikkua säälistä joka paikassa mukana! EN JAKSA. Oon niin säälittävä. Toivon vaan etten olisi koskaan syntynytkään. En tajuu mikä mussa on vialla?! Ajattelen nykyään monta kertaa päivässä, että mitä jos poikaystäväni ja mun ero olisikin ollut lopullinen, ajattelen että niin ois kai ollut parempi kun tuntuu vaan et se on mun kaa säälistä ja ns "TOTTUMUKSESTA" Mutta sit heti kun oon miettinyt tollasta, menee korkeintaan tunti ja oon taas ihan eri mieltä! ja mietin miten mä voin kuvitella elämääni ilman mun poikaystävää. En jaksa näitä mielialan vaihteluita. Mitä mun poikaystäväkin tekisi jos tietäisi että mä lähes päivittäin (useampaan otteeseenkin, usein) ajattelen eroa? Ei tää voi olla normaalia...... mä silti pelkään kokoajan että me erotaan ja että olisin
ihan .. yksin....
Kuraattorilla mä oon nyt käynyt säännöllisesti ja joka kerta oon itkeny. Oon silti puhunut yllättävän paljon. Laihdutuksesta ja itseinhosta en ole pystynyt puhumaan.
enkä aiokkaan. Kai se on vähän auttanut, oon puhunut nyt mun poikaystävällekkin enemmän kuin ennen, tai siis ennen tätä viikkoa... nyt en oo voinut taas sanoa mitään ääneen ja ahdistaa niin saatanasti KAIKKI.
ÄÄÄH eli tällästä tälläkertaan. Lupaan että jouluna mä teen joulu -aiheisen postauksen=) HYVIÄ JOULUN ODOTUKSIA TEILLE LUKIJANI<3! Mäkin yritän keksiä jotain, että tulisin positiivisemmalle mielelle... yksin se on vaan niin perkeleen vaikeeta ;<
BTW! Lähden kuitenkin kotipaikkakunnalle torstaina =) Eli eiköhän se mieli vähän parane kun pääsee taas pitkästä aikaa kavereita näkemään!=)
Viikko sitten elämäni tuntui taas elämisen arvoiselta, mutta tämä viikko on taas ollut yhtä helvettiä! Vihaan itseäni ja yksinoloa niiiiiin paljon! EN KESTÄ SITÄ. Poikaystäväni lähti äsken kaverinsa kanssa jonnekkin, pyyti mua mukaan, mutta en jaksa enään roikkua säälistä joka paikassa mukana! EN JAKSA. Oon niin säälittävä. Toivon vaan etten olisi koskaan syntynytkään. En tajuu mikä mussa on vialla?! Ajattelen nykyään monta kertaa päivässä, että mitä jos poikaystäväni ja mun ero olisikin ollut lopullinen, ajattelen että niin ois kai ollut parempi kun tuntuu vaan et se on mun kaa säälistä ja ns "TOTTUMUKSESTA" Mutta sit heti kun oon miettinyt tollasta, menee korkeintaan tunti ja oon taas ihan eri mieltä! ja mietin miten mä voin kuvitella elämääni ilman mun poikaystävää. En jaksa näitä mielialan vaihteluita. Mitä mun poikaystäväkin tekisi jos tietäisi että mä lähes päivittäin (useampaan otteeseenkin, usein) ajattelen eroa? Ei tää voi olla normaalia...... mä silti pelkään kokoajan että me erotaan ja että olisin ihan .. yksin....
