wonderful life?!

Nyt on sitten toista kertaa käyty psykologilla, ihan täys kusipää suoraan sanottuna! >:(

Oon niin vihanen, se soitti tänään mun äidille tästä tilanteesta. VAIKKA mä KIELSIN ! Se ei kuulema voi "valitettavasti" kuunnella mun pyyntöä, sillä mun tilanne on niin vakava, että tarvitsen läheisen aikuisen tukea jotta mua voidaan auttaa ja keksiä paras mahdollinen hoitokeino yhdessä! FUCK YOU!  Nyt mun äiti joutuu tulee yli tunnin junamatkan päästä tänne ja järjestämään sen työtkin uusiksi. En halua olla vaivana sille tai kenellekkään muulle, vaikka tiedän että olen jo pelkällä olemassa ololla -,- ! Ja kaikenlisäksi mä täytän parinviikon päästä 18, joten olen aikuinen ( ja v*tut olen! ) En tarvitse äitiä kuuntelemaan jonkun terapia_tätin näkemyksiä mun olosta. JA tämän jälkeen mulle hössötetään kotipaikka kunnalla ollessani kokoajan kaikesta, ja kaikki luulee että mulle ei saa sanoo yhtäkään väärää sanaa tai hyppään junan alle..... aarrrgh!
Pidin paljon enemmän kuraattorin kanssa keskustelusta, nyt se ei saa enään edes tulla mukaan psykologille..... siellä on sellanen käytäntö -,- todella mahtava käytäntö onkin ! JIPII

Ja viime viikonloppu oli yhtä helvettiä.Sen takia en taas ole jaksanut kirjoitella, mutta tässä nyt pinta raapaisu siitä.. Poikaystävän kanssa ero taas todella lähellä, tottakai suurimmaksi osaksi mun käytöksen, luottamuspulan ja vainoharhaisuuden vuoksi. Päätettiin kuitenkin vielä yrittää. Ja kerroin sille vihdoin mun olosta ja tilanteesta ylipäätään aika paljon. Nyt uskon, että se ymmärtää mua hieman paremmin. 

Ja tottakai viikonloppu oli täynnä ahdistusta, paniikki kohtauksia, itseinhoa ja itsetuhoisia ajatuksia...... (y)